Olinko mä oikeesti tuolla?

Sattumalta kirjauduin blogiin ja huomasin, että täällähän on ollut kävijöitä päivittäin vielä nytkin, vaikka viimeiset kirjoitukset on tehty puoli vuotta sitten. Ilmeisesti AE:n sivuilta uusia opiskelijoita tännekin eksyy. En yhtään tiiä onko meijän höpinöistä ollut apua kenellekään uudelle opiskelijalle koulujuttuja tai Bali-infoa etsiessä, toivottavasti edes jonkin verran.

Opiskelu Balilla alkoi tasan vuosi sitten, vaikka reissuun lähdettiin sitäkin aiemmin. Ajattelinkin nyt jakaa vähän fiiliksiä vaihdon jälkeen ja miltä on tuntunut olla takaisin Suomessa. Aika on mennyt hurjan nopeasti, kuten arvata saattaa. Nyt on semmonen "olinko mä oikeesti tuolla?"-fiilis. Jotenkin reissu alkaa jo tuntua niin kaukaiselta. Tuleepahan nyt itekin muisteltua ja selattua valokuvia läpi. :)

Ylipäätänsä reissusta jäi käteen hyviä uusia ystäviä, uus harrastus (jonka pariin joskus vielä toivottavasti pääsee oppimaan lisää) ja pakko myös mainita uusi oppimani taito, mitääntekemättömyys. Välillä voi vain olla, eikä aina tarvitse suorittaa jotain kirjaa, telkkarisarjaa tai treeniä, töistä ja kouluhommista puhumattakaan. Ikävä on myös esimerkiksi rantahiekkaa, lämpöä, aurinkoa, pinaattia, pocari sweattia, flipiflopeja, takapihan lehmiä, suolaista merivettä hiuksissa, nemo-kaloja Filippiineillä, turkoosia vettä...

Mikä Suomessa mättää?

Heti kotiin palattuani ensimmäisenä silmiin pisti Suomessa ihmisten hymyilemättömyys. Oli niin tottunut siihen, että kellertävä legorivi näkyy jokaisen indon naamalla jatkuvasti. Hymy tarttui myös omalle naamalle, ja yhtä lailla myös haihtui pikkuhiljaa tänne palattua. Pieni perushymy sopii myös suomalaiselle naamalle, mutta Balilla se pieni pilke tuntui olevan vain se perusnaama. Eräänkin kerran yksi indo kysyi multa miksen hymyillyt, vaikka omasta mielestäni hymyilin koko ajan. En ymmärtänyt mikä oli ongelmana ja vasta kun poika selitti, että minulla on suu kiinni, niin ymmärsin että se perushymy onkin vain normaali ilme ja hymy pitää olla korvissa asti ja niin että hampaat ja kitalaki näkyy nauraessa koko maailmalle! Ja oli pakko vähän lainata googlen kuvahakua:

Myös pimeys ja kylmä tuntuivat syksyllä erityisen voimia vievältä, vaikka välissä kerkesikin nauttia Suomen kesästä. Mutta hei, nyt arska paistaa jo noin kymmenen tuntia viikossa, joten parempaan päin taas mennään. :)  

Suomen kesä heitti ironisesti valkoiset sateet taivaalta heti tänne palattuani 27.6.

Rusketuskin on jo nyt tiessään ja harmaanvaalea naamahan näyttää tosi terveeltä.

Food!!

Mulla on ihan oikeesti ikävä sitä hyvää ja erityisesti halpaa ruokaa. En oo mikään superkokki, ja vaikka täältä saa kaupasta tempeä, samoja kasviksia ja kastikkeita, niin en osaa taikoa niistä samanlaista annosta kuin balilaiset mammat.

Surffi

Surffauksessa kävi myöskin juuri niin kuin on puhuttu; tuli se vaihe kun se ei enää sujunut ja aallot tuntui aivan mahdottomilta. Jotain hyvää siinäkin on, nimittäin halu palata aalloille uudestaan ja oppia lisää. Tästä saa onneksi ainakin ihan hurjasti treenimotivaatiota Suomessa. Sitten seuraavalla kerralla reissuun ja surffioppiin!

Mikä on paremmin Suomessa?

Suomessa ihaninta aluksi oli se, etten pistänyt itse silmään porukan keskeltä. Täällä kukaan ei tuijota tai huutele perään ja kadulla saa kulkea aivan rauhassa. Kukaan ei pysäytä sinua ja kysy mihin olet menossa, mikä Balilla tuntui olevan jokaisen vastaantulijan kysymys. Että jos jotain oppi arvostamaan Suomesta, niin tätä rauhallisuutta ja sitä että on kotimainen. :) Ja en tarkoita tällä, etteikö nyt täälläkin voisi joskus vaihtaa tuntemattoman kanssa kuulumisia ja moikata naapuria, vaan sitä kun kauppareissulla sinut yritetään keskeytettää kymmenen kertaa kertomaan aikeistasi; mitä, miksi, kenen kanssa ja kauanko olet ollut Balilla, mitä teet täällä ja missä asut.

Ja se tööttäily on unohtunut jo ihan kokonaan. Onneks täällä jokaisen ajoneuvon ei tartte ilmottaa sijaintiaan tööttäämällä kymmenen metrin välein. =P

Toki näitäkin asioita, mitkä ovat Suomessa paremmin kuin Balilla, voisi luetella todella pitkän listan; on lämmin suihku, sama kieli jne. Molemmissa paikoissa on hyvät ja huonot puolensa, ja olisikin ihan mahdotonta päättää yhtä paikkaa maailmassa missä viihtyisi parhaiten.

The End

Sitten vielä sisimpään fiilikseen. Montakohan kertaa olen kuullut vastauksena, kun kerron kavereille vaihtoikävästä, että: ”Toi on toi vaihe, mä tiiän. Kyllä se kohta menee ohi.” No milloin se menee ohi? Suomi tuntuu välillä todella ikävältä, varsinkin nyrpeät ihmiset, snobius, tärkeily, ruoan hinta… No onneksi voi valita kenen kanssa ja missä pyörii, ja happamia valittajia ja mihinkään tyytymättömiä ihmisiä voi onneksi välttää (ja niitä löytyy kyllä muualtakin).

Joillekin kulttuurishokki tulee vaihdossa, mutta toisilla vasta kotiin palatessa. En tunne kokeneeni kumpaakaan, sillä enemmän tätä fiilistä kuvaa jatkuva matkakuume! Eli varoitus, ei kannata lähteä vaihtoon mukavaan aurinkoiseen paikkaan, sillä saat siitä vain loppuelämäkseni matkakuumeen ja pienen sisäisen palon uusiin seikkailuihin. ;)

Enjoy!

Lombok

Kävin tosiaan Tinden ja Spongebobin kanssa Lombokilla. Lombok on Balin itäpuolella sijaitseva seuraava iso saari, josta sanotaan että se on vähän kuin Bali noin parikymmentä vuotta sitten turismin suhteen. Turisteja ja muita länkkäreitä ei tosiaan näkynyt matkan varrella kuin kourallinen, mutta turistikausi taiskin olla alkamassa Lombokilla vasta heinäkuussa.

Keskiviikko

Lähettiin matkaan aamukuuden aikaan. Public ferry lähti Balilta Padang Baista, jonne oli meiltä reilu tunnin ajomatka. Noita lauttoja kulkee saarien välillä 24h noin tunnin välein, joten kauheen kauaa ei tarttenu lauttaa odotella. Lautta maksoi kahdelta ihmiseltä ja yhestä skobasta yhteensä hurjat 100 000 rupiaa, eli noin 8€. Lauttamatka oli mitä ihanteellisin; lököiltiin ainoina matkaajina kannella auringon noustessa, eikä menomatka ollut keinuvaa sorttia. Yöllä kun unet oli jäänyt vähiin, niin 4-5h lauttamatkan ajan pystykin nukkumaan kannella mukavasti. Lombokille olis päässyt muillakin tavoin, lentämällä tai speedboatilla, mutta voin kyllä suositella lauttaa, jos lähtee reissuun omalla skootterilla, pienellä budjetilla ja ilman kiirettä.

Ei hirveesti kukaan häirinny lauttamatkan aikana

Tosin Balilla kun on tottunut puolipilviseen säähän ja siihen ettei aurinko oo polttanu enää pitkään aikaan, laivamatkan ja muutenkin koko reissun aikana aurinko pääsi yllättämään. Heti lautan kannella nukkumisen jälkeen huomaskin, että naama alko muuttumaan iltaa kohden yhä pinkimmäks ja reisiin jäi tosi makeet shortsijunttirajat. Ei ois uskonu että se on sama aurinko, joka näillä viereisillä saarilla paistaa, niin paljon enemmän iho otti nokkiinsa tän reissun aikana.

Satamasta ajettiin rontti tunti Senggigin kylään, jossa syötiin ja majotuttiin bungalowiin. Majotuksen sai myös aika halvalla, 100 000 yöltä per naama. Otetiin pikkasen lepiä ja käytiin vaan katsastamassa kylää iltasella.

Torstai

Lähettiin ajamaan aikasella pohjoista päin. Maisemareitti kulki rantaa pitkin, ja matkan varrella pysähdyttiin käymään ensimmäisellä, pienemmällä vesiputouksella (en nyt millään muista putouksen nimeä). Tämän jälkeen ajomatkaa oli vielä useampi tunti kunnes päädyttiin niin pitkälle ylös Rinjani-tulivuoren rinnettä kuin ajamalla pääsi, Senaru-kylään noin 600m korkeuteen. Vuoren rinteellä käytiin katsomassa vielä makeempi vesiputous, 50m korkea Air Terjun Sindang Gila, “Slightly Crazy Waterfalls”. Putoukselle oli noin 20 minsan kävelymatka, ja vaikka meitä väsytti ja kävely kuumudessa oli hieman tuskaista, oli vesiputouksen näkeminen sen arvoista. Netissä ja turistioppaissa luki ihme juttuja vesiputouksesta, että sinne pitää maksaa 50 000 rupiaa ja on pakko ottaa opas mukaan, ja että putouksella on likaista ja porukka on agressiivista turisteja kohtaan. Me ei maksettu käynnistä mitään ja suoraa polkua pitkin kuka vaan osaa kävellä ilman opasta. Putouksella ei meidän lisäksi ollut edes kuin muutamia paikallisia teinipoikia ottamassa kuvia, eikä kukaan tullut meitä häiritsemään.

Air Terjun Sindang Gila

Itse vuorelle ei tällä kertaa lähetty kiipeämään; trekkaamiseen ois pitänyt varata ainakin yksi yö lisää, eikä oikestaan aikaisempien kokemusten jälkeen (Mount Batur) ois voinu kyllä kauheeti kiinnostaakaan lähteä rehkimään ohuessa vuori-ilmassa. Korkeutta tulivuorella oli 3726m, ja se onkin Indonesian toiseksi korkein tulivuori. Viimeiset laavahönkäyksensä se on päästänyt keväällä 2010.

Päivän päätteeksi ajettiin takaisin Senggigiin, ja täytyy sanoa että vaikka istuinkin skoballa vain kyytiläisenä, ajomatka oli tosi raskas. Hartiat ja takapuoli huus hoosiannaa, eikä iltasella ollutkaan muuta vaihtoehtoa kuin mennä kokovartalohierontaan.

Maisemat oli rantaa ja vuoria toinen toisensa jälkeen

Perjantai

Viimenen päivä otettiin chillisti. Syötiin aamupalat ja otettiin arskaa omalla pikku rannan pätkällä hotlan edessä. Kahen jälkeen lähettiin ajamaan takaisin Lembarin satamaan, ja otettiin lautta kohti Balia. Tää lauttamatka ei sitten ollutkaan niin mukava kuin menomatka; lautta keinu swellissä puolelta toiselle ja porukka laattaili pitkin lauttaa, osa kannelta mereen, toiset suoraan lautan lattialle.

Satamasta lähettiin ajamaan pimeellä takaisin Seminyakkia päin, mutta eiköhän Sanurin kohdalla tavattu rakkaat ystävämme korruptoituneet poliisit. Risteyksessä nähtiin jo kuinka jätkät tarttu kypäriin ja otti skobat alle, ja kohtahan ne meidät pysäytti. Keskustelu poliisisetien kanssa meni suurinpiirtein saman kaavan mukaan kuin länkkäreillä aina:

”Ei tehty mitään väärää. Ollaan opiskelijoita, eikä meillä ole rahaa.”

”Ei kiinnosta. Maksakaa.”

”Mutta meillä ei ole rahaa.”

”Vaihtoehdot: viedään teidän skoba asemalle, viedään teidän rekisteriote, maksatte isot sakot... Tai annatte meille 100 000 rupiaa nyt.”

Kaivoin lompakon esille ja annettii jäljellä olevat 39 000 rupiaa (3€) sedälle. Näytin vielä tyhjää lompakkoa, että ei oikeesti oo enempää rahaa jäljellä, ja niin ne päästi meidät lähtemään. Näin taas meni rahat poliisin omaan taskuun ja seuraavassa risteyksessä nähtiinkin, kun setä oli kioskilla lataamassa saldoa puhelimeen meidän antamilla rahoilla.

Lopputuloksena reissusta niskat jumittu kolmen päivän aikana ajamisesta ja repun painosta yhteen asentoon, mutta maisemat, rannat, vesiputoukset ja muut kokemukset olivat aivan huippua. Tekiskin mieli lähteä joskus uudestaan samaiseen paikkaan reissuun, nähdä Etelä-Lombok ja muita ympäröiviä saaria. Maybe next time...

Siellä se Bali häämöttää horisontissa

Vielä on viikko jäljellä Balilla. Paluu Suomeen on pelottavan lähellä puolen vuoden reissaamisen jälkeen.

What I really do in Bali?

Ajattelin vaan tulla jakamaan teille tiedon, että elossa ollaan. =D Blogi on jatkanut omaa villiä hiljaiseloaan, vaikka on täällä jotain tehtykin...

Löysin rannalta ittelleni uuden kämppiksen, Hannabeiben! Eipähän tarttenu asua kuin muutama päivä ja yö yksin. Ja aika on menny niin sairaan nopeesti taas, että onhan tässä jo monta viikkoa asuttu. Ja ihan huomaamatta tuli vastaan viisumin aikarajakin, mutta asiahan hoituu kuin rasvattu kun vie passin tokavikana mahollisena päivänä immigration officeen.

Ens yönä lähetään Lombokkiin (kokeile vaikkapa googlen kuvahakua, jossei oo tuttu paikka). Sieltä kun palataan, niin onkin enää noin viikko jäljellä. Täytyy kyllä myöntää, että kovasti tekee mieli jo palata kotiin, koska niin monet asiat ottaa päähän täällä. Toisaalta samaan aikaan ahistaa hirveesti palata Suomeen, mutta hei ainahan sitä pääsee sitte takas reissuun kun on rahat kerätty taas kasaan. :)

Ja ilman enempiä tarinoita... tässä muutama kiva kuva lähiajoilta:

Jos ei joku vielä tienny, ni tää on semmonen balilainen riisipeltomaisema

Ja pakollinenr rantakuva, jos edes joku olis kade

Ja kun tää oli tämmönen tyhjänpäivänen diipadaapapostaus, jossa en kertonu mitään, niin jos jokainen ei muuten vaan osaa lukea rivien välistä mitä tänne saarelle kuuluu, niin voitte tästä päätellä ite mitä haluatte. =P

Back in Bali

Singaporen jälkeen tuntu taas ihanalta palata Balin kentälle noin sadatta kertaa. Tiettekste fiiliksen: pikku kangasreppu selässä (kiitos vaa Lotalle kaupoista :p ) ulos koneesta astuessa lämpö iskee naaman kuin seinä ja saa hymyn huulille. Juoksien lentokenttäbussista ekana viisumimaksuun. Passia vilauttamaan ja uus viisumi liimattuna passissa. Security ukkojen luokse (joilla on kukkia korvantakana ja riisiä otsassa), kangaskassi hihnalle skannattavaks ja kassista ulkopuolella roikkuvat consut jää kiinni liukuhihnan väliin. Ja sua vaan naurattaa, kun on maailman paras fiilis palata Balille... Balin kentänkin pääsee läpi noin viidessä minuutissa, jossei oo ruuhkaa. Ja kevyin kantamuksin on ihana matkustaa ja kun tietää miten homma toimii. Tästä seuraava rakas fiilis on tietenkin, kun ne noin miljoona taksikuskia hyökkää sun kimppuun. =D Niistäkin pääsin pujottelemalla läpi ja lopulta kotiin tyhjään villaan. I'm back in Bali!

Siinä vaiheessa iski kyllä hämmennys, kun ei näkyny muita vielä Balilla muutamia öitä viettäviä kavereitakaan siellä. Istuin yksin keittiön pöydän ääreen ja kelasin että mitäs sitten tekis. Yksin oleminen on tuntunu hassulta, koska on niin tottunut, että kotona on aina joku ja ympärillä on aina porukkaa. Hyvä, etten seinille alkanu juttelee.

Maarin kanssa kuitenkin vietettiin täällä vielä viikko yhessä. Muutettiin uuteen murjuun ja asuttiin kahden eri kämppiksen kanssa. Ja hyvin liikku muuttolaatikko, matkalaukku ja rinkat skoballakin. Nyt on kuitenkin sit vikatkin kämppikset lähteny Balilta. Janita lähti, Nikke lähti eilisyönä ja Maari sitä edeltävänä. Mutta arvatkaas kellä on ihana pieni oma huone nyt? :) Oon viimeks asunu yksiössä joskus viis vuotta sitten, mutta onneks mulla on Padi, ni ei tartte nukkuu yksin. Mutta on täällä vielä muitakin frendejä jäljellä ja tässä kompleksissa asuu myös kaks germaanityttöä, joiden kanssa jaetaan noi yleiset tilat.

Kauheesti ihmiset kyselee millanen kämppä mulla nyt on ja missä asun jne... Emmä vaa tajuu, siis ketä kiinnostaa? =D Eikös enempi kiinnostais mitä täällä on tehty? Mutta eniveis sen takia kirjotin nyt tän postauksen. Ja vastauksesi, mun huone on neliön mallinen, neljä keltasta seinää, ovi, kaks ikkunaa, sänky ja kaappi. Jipii. Sisustin myös tätä kymmenen neliön huonetta laittamalla oman tyynyliinan ja ripustamalla vanhan pyyhkeen verhoksi ikkunaan. 

Paddington chillaa

Mut kattokaa kui villi viikko meillä on ollu. Lavuaariki innostu. Maari: "En voi ikinä unohtaa sitä näkyä ku sä aamuyön tunneilla, puoli kyykyssä kannattelet meijän LAVUAARIA josta suihkuaa vielki vettä :D:D"

Annen kotimatka

Singaporesta jatkoin tiistaiaamulla matkaani Bangkokiin ja näin tosiaan Mirkan ja mun tiet erosivat. Singaporen lentokentällä jäin kiinni siitä, että mun käsimatkatavarat painoi sallitun seitsemän kilon sijaan 12 kiloa, hups. Ruumalaukkujen painoraja mulla oli 25 kiloa ja rinkan painaessa 13 kiloa, käsimatkatavaralaukkukin sitten meni ruumaan ja yhteispainoksi tuli tasan 25 kiloa :) Lisämaksuilta siis vältyttiin. Kentällä olin oikeastaan vaan tyytyväinen, ettei ollut kuin pikkukäsilaukku kannettavana.

Bangkokin lentokentällä oli taas vastassa kauheen pitkä jono passintarkastukseen. Lopulta kuitenkin pääsin läpi ja lähdin metsästämään automaattia ja junaa keskustaan. Automaatin antaessa vaan isoja rahoja vaihdoin viimeset Singaporen dollarit bahteihin, että sain pikkurahaa junaa varten. Junalla ja skytrainilla kulkeminen oli jo tuttu juttu alkuvuodelta, joten kätevästi ja ongelmitta pääsin keskustaan asti. Hostellikin oli antanut hyvin tarkat ohjeet, joten löysin sinne nopeasti. Tai nopeasti ja nopeasti, jossain vaiheessa luulin, että pyörryn rinkan painon alla, koska olin niin väsynyt ja nälkäinen ja ulkona oli lämpöä 38 astetta. Kaiken lisäksi olin onnistunut saamaan Singaporessa flunssan (en tajuu miks sen ilmastoinnin pitää olla joka paikassa niin saakelin kylmällä!) Aika nopeasti tulikin tehtyä päätös, että lentokentälle lähtiessä otan taksin, vaikka se maksaisi viisi kertaa enemmän kuin skytrain+juna -yhdistelmä (silti euroissa ei juuri mitään).

Hostellini oli Urban Age Hostel, josta Mirkan kanssa oltiin varattu kahden hengen dorm. No, Mirka perui ja menin yksin dormiin ja huonekaverini olikin yllärinä mies. En tosin kauheasti häntä nähnyt, tuli ekana yönä puolen yön aikaan kääntymään ja lähti saman tien pois jonnekin muualle yöksi (varmaan löysi jonkun kivan ladyboyn). Itse menin väsyneenä jo kahdeksan aikaan nukkumaan :D (huom. Balin aikaan yhdeksältä!) Tiistaina tuli siis käytyä vain pikaisesti MBK:n ostoskeskuksessa syömässä ja vähän kattelemassa kauppoja. MBK:n yläkerrassa on ruokamesta, missä on monia erilaisia kojuja, joista saa halvalla tosi hyvää ruokaa. Tämä tuli todettua jo tammikuussa, joten tietenkin palasin sinne. Ja kyllähän se tom yam -keitto oli edelleen hyvää! Itseasiassa parempaakin :) Mutta täytyy kyllä todeta, että Balilta saa paljon parempaa fried riceä kuin Bangkokista...

Fried rice ja tom yam -keitto, nam!

Keskiviikkonaamuna tulikin sitten yllättäen herättyä aika aikasin. Hetken googlettelin, mistä löytäisin kätevästi nettikahvilan, jossa pääsisin tekemään Suomen lentojen check-inin ja printtaamaan lentoliput. Valitsin yhden läheltä Asokin skytrain-pysäkkiä, ihan vaan siksi, että pääsin vielä kerran kuulemaan skytrain-kuulutuksen "Nana" :D Ja olihan se edelleen hauskan kuuloinen! Siinä skytrainissa seisoessani aloin miettimään, että missähän se Terminal 21 -shoppailukeskus oikein oli, ja hyvällä tuurillahan se oli aivan Asokin pysäkin vieressä. Joten menin sitten sinne pyörimään. Terminal 21 on siis ostoskeskus, joka on tehty näyttämään lentokentältä. Eri kerrokset ovat eri kaupunkeja ympäri maailmaa ja jokainen kerros on tietenkin sisustettu sen kaupungin mukaisesti. Olin siis ihan turistina ja kolusin kaikki kerrokset läpi ja otin paljon kuvia! Mitään en tietenkään ostanut koko paikasta, vaikka se oli täynnä kaikkia ihania erikokoisia vaateliikkeitä!

Terminal 21, San Francisco

Kyllästyttyäni Terminal 21:een lähdin etsimään sitä nettikahvilaa. No sehän löytyi nopeasti ja sain check-init tehtyä ja liput tulostettua! Hetken vielä pyörittyäni Terminal 21:n huudeilla otin skytrainin MBK:lle. Kävin taas yläkerrassa syömässä ja jäin kaupoille pyörimään.  MBK on täynnä turisteille suunnattuja kojuja, missä myydään kaikenlaista vaatteista puuesineisiin. Kojujen alueella saa helposti ittensä eksyksiin ja jos haluaa palata jollekin tietylle kojulle niin ei varmasti enää löydä sitä :D Mutta päättömästi palloillessa siellä voi tehdä vaikka mitä löytöjä. Matkalaukkujen tilan puutteen takia shoppailut jäi tällä kertaa korviksiin, aurinkolaseihin ja huiviin. Ja itseasiassa ostin uudet varvassandaalit, koska vanhat alkoi liikaa hiertää ja lensi saman tien roskiin (joten eihän tätä ostosta oikeastaan siis edes lasketa).

Terminal 21

Keskiviikkopäivä menikin aika hyvin käveltyä ympäriinsä koomassa. Hetken aikaa lepäilin hostellilla ja sitten muistin, että pakkohan yhdessä hieronnassakin on käydä! Suuntasin siis takaisin kaduille ja kävelin hetken aikaa kunnes löysin mieluisan näköisen paikan (valitsin sen, missä ei ollut kauheeta kasaa työntekijöitä huutelemassa "you want massage"). Otin tunnin jalkahieronnan ja se oli rankan päivän päätteeksi täydellinen! Jalkojen lisäksi mies hieroi myös kädet, hartiat ja päätä. Tuli niin rentoutunut olo! Sitten vielä pari tuntia hereillä pakkaillessa ja kirjoittaessa tätä blogia, ja jouduin jo nukkumaan.

Menin ilmeisesti liian aikasin nukkumaan tai sitten johtui jännityksestä, että torstaiaamuna heräsin jo viideltä, enkä enää saanut unta. Siinä aamutoimet tehtyäni ja hetken datailtua päätin suorittaa pienen aamuliikunnan ja lähteä sittenkin lentokentälle skytrainilla ja junalla (aika nopeasti ihminen kyllä unohtaa kokemansa kärsimykset). Liikunnasta se tosiaan kävikin, mutta ei ollut ihan niin rankkaa kuin aiemmin, ja säästinpähän aika paljon rahaa :) Kentällä olin siis hyvissä ajoin ja ehdin vielä rauhassa hengitellä hetken Aasian ilmaa. Lopulta päästiin lentokoneeseen ja noin 10 tunnin lentomatka saattoi alkaa. Kaks ihan jees ateriaa taas tarjoiltiin lennon aikana (jälkkärit oli nam, ekassa oli suklaakakkua!) ja leffa- ja sarjatarjonta oli taas kattava. Siinä se aika menikin suht nopeesti katsoessa 14 jaksoa How I Met Your Motheria ja kaks leffaa :D Jalkatilat oli edelleen ahtaat, mutta oon aika varma, että joulukuun lennolle vika jalkojen särkyyn oli kyllä kiristävissä lentosukissa. Koska nyt jätin sukat pois eikä ollut ollenkaan niin kivuliasta :)

Terminal 21, mutta myös oikeasti saavuin Istanbuliin :)

Istanbuliin saavuttiin jotain 17.30 Istanbulin = Suomen aikaa. Ihmettelin kovaa väsymystä, mutta sitten tajusin, että elänkin vielä viis tuntia edellä tätä aikaa :) Edessä olikin sitten reilu 12 tuntia Istanbulin kentällä. Hetken lepäilin koneesta tultuani ja sitten suunnistin Starbucksiin kaakaolle. Positiivinen yllätys oli, että Istanbulissa pistokkeet ovat samanlaisia kuin Suomessa (kun olin jättänyt kaikki adapterit ruumalaukkuihin), joten pääsin koneelle viihdyttämään itseäni. Nettiin en päässyt, joten käytin aikani jopa hyödyllisesti. Kirjoitin kaikenmaailman vaihtoraportteja ja powerpoint-esityksiä keväästä ja myös kahta eri blogitekstiä :) Lopulta väsymys vei voiton ja oli pakko etsiä joku pieni sopukka, mihin kehtasin mennä vähäksi aikaa unten maille. Aamulla olikin sitten edessä taas aikainen herätys lennon boardingin alkaessa jo ennen kaheksaa. Sain nukuttua peräti neljä tuntia ja luettua mukaan tulleen kirjan loppuun. Loppuajan oikeestaan vaan palloilin ympäri kenttää.

Viimein tuli aika nousta Suomen koneeseen ja kolmen tunnin lento meni hujauksessa. Suomessa tuli odotettuna järkytyksenä kylmä ilma, kun nousin koneesta. Ja kyllähän siinä itku tuli kun näin äitin ja iloiseksi yllätykseksi myös Matin odottamassa mua! Pääsin vihdoin kotiin.

Singapore in a nutshell

Fiksuina tyttöinä oltiin buukattu ne halvimmat lennot Bali-SNG, eli edessä oli lento kuudelta aamulla, ja herätys ennen kolmea yöllä. Yöunet jäi vähille, vaikka koneessa sai nukkua vielä toiset pari tuntia. Saavuttiin Singaporeen aamuysiltä ja kyl väsytti. Käytiin heittämässä Annen laukut hostlalle ja lähettiin seikkailemaan metrolla ja kävellen ympäri kaupunkia. Käveltiin keskustasta Little Indiaan tukahduttavassa kuumuudessa, eikä oikeen jaksettu zombailla siellä. Mutta tulipahan nähtyä. China Town skipattiin, kun niitä on jo parit nähty muissa kaupungeissa.

 

Käytiin tsekkaamassa maailman isoin maailmanpyörä Singapore Flyer ja must-see Marine Bay Sands hotelli. Hotelliin pääsi ulkopuolisena yläkannelle 20 dollarilla, mutta uimaan infinity pooliin ei pääse muut kuin hotellin asukkat. Näkymät oli kuitenkin huikeet, sekä maailmanpyörästä ja hotellista, ja niin myös jääkahvin hinta laivan kannella.

Näkymät maailmanpyörästä

I'm on a boat

Käytiin nopeesti ottamassa pikkasen lepiä hostellissa ja jatkettiin vielä illalla kattomaan Clarke Quay baarialue. Harmi kun ei ollu keskiviikko ja ladys night, että ois päässy ilmasille drinksuille.. Ehkä ens kerralla sitten.

Clarke Quay

Painuttiin petiin aikasin, ja aamulla heräsinkin siihen kun Anne oli lähössä kentälle ja heitettiin hyvästit. Siihen loppu meidän reissaaminen yhessä. Tosiaan nukuttiin melkeen 5kk samassa sängyssä tai ainakin samassa huoneessa, reissattiin kaikki reissut yhessä, ja kotiinkin oli tarkotus mennä yhessä. Mutta Anne jatkoi nyt Bangkokkiin ja mun suunta oli takasin Balille.

Ite lähdin liikkelle myöskin aikasin keskustaan vaan todetakseni, että kaikki mestat aukee vasta kymmenen jälkeen. Istuin sitte mäkkärissä kahvilla ja sovittiin Sofien kanssa treffit Singapore Zoohon! Matka sinne kestikin luultua pitempään, yli tunnin, joten aika pikapikaa vilkuilin elukat läpi. Nähtiin mm. white tiger ja tosi symppisluonteisia norsuja. Ja liikaa apinoita. En nyt lisää kuvia, kun kyllä te tiedätte miltä eläimet näyttää. Puolet eläintarhastakin jäi ens kertaan, kun piti lähtee lentokentälle. Päällimmäisenä Singaporesta jäi mieleen ipodejansa räpläävät ihmiset metrossa kuulokkeet korvilla, ja se kuinka erinäköstä jengiä siellä asui. Ihonväriä ja naamavärkkiä löytyi joka sorttia Intialaisesta mallista kaikennäköisiin Aasialaisiin versioihin ja jonkin verran länkkäreitäkin.

Lento Balille ja nyt on taas uus viisumi taskussa loppureissua varten. :) Oli outoa palata meidän villaan, joka oli tyhjillään. Mutta edelleen, seikkailu jatkuu... Tänään muutto uuteen kämppään.

Viimeiset hetket Balilla

Nyt se hetki on tullut. Neljä ja puoli kuukautta meni hujauksessa, kolme ihanaa kämppistä on jo pitänyt hyvästellä, ja tänään lähtee kolme lisää. Mutta ei oo meidänkään lähtöön kun noin 20 tuntia! Ja onneks Hanna, Mona ja Annina toiselta villalta tulee meille muutamaksi päiväksi asumaan, niin ei tarvii viettää viimeistä iltaa ihan tyhjässä villassa :) Mun viimesen päivän suunnitelmat meni vähän pipariksi. Ajattelin, että otan viimeiset päivät tehokkaasti aurinkoa, jotta saan sen rusketuksen takaisin, minkä sain Gileillä. No, Bali ei tietenkään ole ollut ihan samaa mieltä mun kanssa asiasta, vaan on sitten pari viimestä päivää ollut tosi pilvistä ja satanut. Eiks se sadekausi jo loppunut?! Enteilee selkeesti loppua. Toivoin myös, että tukan värjääminen blondiksi tekis musta vähän ruskettuneemman näköisen, mutta turha luulo sekin :D Ehkä mun pitää lopulta vaan hyväksyä, että en rusketu! Vaikka silti uskon, että oon ruskeempi ku moni Suomessa ;)

Muita viimeisien päivien suunnitelmia oli tietenki pakata. Sen suhteen olin niin kärsimätön, että pakkasin rinkan jo melki täyteen joku viikko sitten... Saa nähä kuinka ummehtuneelta vaatteet haisee :D Mutta eilen lopulta pakkasin loputkin kamat viimesiä vaatteita ja purnukoita lukuun ottamatta. Ja sain yllättyä suuresti. Mun tavarat mahtuu! Ja vielä helposti! Eikä tarvinnut heittää vanhoja lenkkareitakaan roskiin! Tää tietty tarkottaa sitä, että Singaporesta ja Bangkokista saattaa vielä tarttua jotain matkaan...

Lisäksi viimeiset tuliaiset tuli ostettua eilen (tai melki viimeset, taidan lentokentältä napata vielä jotain pientä mukaan ;)) ja nyt oon yrittäny pärjätä mahdollisimman vähällä rahalla, koska en millään en viittis nostaa automaatista rupioita. No onneks täällä saa safkan sillä alle eurolla. Täytyy sanoa, että toi tuliaisten ostaminen lähti jossain vaiheessa vähän käsistä. Sen takii pelottikin, että mahtuuko kaikki kamat enää laukkuihin.

Meillä oli torstaina Closing Ceremony, missä saatiin todistukset, että ollaan opiskeltu täällä. Arvosanoja ei vielä saatu, tän kulttuurin tuntien ne tulee hyvällä tuurilla joskus parin kuukauden päästä. Juhlaan piti pukeutua traditional costumeen, mutta koska meillä piheillä ihmisillä sitä ei ole, niin ihan siistit vaatteetkin riitti. Tulipahan ekaa kertaa käyttöä myös sille mekolle tällä reissulla! Tuli kyllä ihan yläasteen kevätjuhla mieleen. Vuorotellen käveltiin lavalle hakemaan todistusta. Illalla oli sitten vielä järkätty meille pienet beach partyt, joista ite kyllä luikahdin tosi aikasin kotiin (oikeestaan ennen kun juhlat ees alko :D). Jotenki oottaa lähtöö niin paljon, ettei oo enää huvittanut juhliakaan. Ja haluun pitää mielessä meidän viimeset juhlimiset koko porukalla ennen Soilan ja Riinan lähtöä!

Closing Ceremony, Team America ja Team Finland!

Tänään pitäis vielä mennä Mirkan kanssa käymään surffioutleteissä, jos sieltä vaikka tarttuis halvalla mukaan Converset :) Lisäks aateltiin katsastaa yks balilainen kirppis tässä ihan lähellä. Ilta meneekin varmaan sitten jännittäessä ja pakatessa vielä viimesetkin kamat. Niin ja sen Suomi-USA -pelinkin vois kattoo, kun se kerran tulee ihmisten aikaan tälläkin puolen maailmaa ;) Sitten lyhyet unet, kolmen aikaan ylös ja lentokentälle. Lentohan lähtee 6.20. Filippiineille lähtiessä kyllä totesin, etten enää ikinä ota noin aikasta lentoa, mutta minkäs teet, kun toi oli jo varattu :D

Mirka tosiaan lentää mun kanssa Singaporeen, että siellä vielä pyöritään yhdessä ennen kuin tiemme eroavat. Tosi outoa, koska koko ajan on ajatellut, että tälle reissulle lähettiin yhdessä ja tältä reissulta palataan yhdessä. Mutta kyllähän tätä osas enteillä jo aikoja sitten, kun Mirka alkoi ekaa kertaa puhumaan jäämisestä :) Ja oon Mirkan puolesta tosi ilonen, koska tätä se selvästi haluaa! Ihanaa, että se onnistui noinkin helposti ja halvalla. Vähän jännittää ittee reissata ekaa kertaa yksin. Mutta sekin on vissiin joskus tehtävä niin ihan hyvä alottaa parin päivän Bangkokin reissulla :D Toisaalta ihan jännääkin päästä yksin pyörimään sinne, se kuitenkin on onneks jo aika tuttu kaupunki. Eniten jännittää lennon vaihto Istanbulissa, kun siellä pitää viettää koko yö, jotain 15 tuntia. Mutta eiköhän siitäkin selvitä! Muistelen vaan kauhulla mun ekaa junamatkaa yksin, kun piti vaihtaa ja vaihdoin väärään junaan (ja tämähän tapahtui noin kaksi vuotta sitten)... No onneks väärälle lennolle ei oo mahdollista mennä :D Mutta näin melkein viiden kuukauden sängyn jakamisen jälkeen Mirkan ja mun tiet eroaa!

Mutta oiskohan mun vika Bali-postaus sitten tässä. Varmaan tulee vielä Singaporesta ja Bangkokista jauhettua jonkun verran tänne, mutta Bali taitaa olla tässä! Kivaa oli ja toivottavasti nähdään vielä joskus uudestaan! Ja toivottavasti Mirka vielä jaksaa kirjotella kuulumisiaan tänne :)

ps. juuri kun aattelin, että tässä päivässä olisi toivoa auringon paisteen suhteen, niin just alko sataa vettä kaatamalla.